Edellisen murhenäytelmän jäljiltä voisi luulla, ettei homma enää voisi mennä enempää pökäleeksi. No voihan se ja vielä paljon isommalla marginaalilla. Mikäli HFT:n historiasta pitäisi valita yksi peli, jonka olisi voinut jättää väliin, tämä olisi erittäin todennäköinen vaihtoehto.
Radio Rock spekuloi Pöytyän menomatkallamme, että voiko sählyä pelata huonosti. Heidän mielestään se on mahdotonta, me todistettiin se vääräksi ja peräti kaksi kertaa. 14. tammikuuta HFT1:stä vedettiin kölin alta kahdesti ja Sauvo sai luvan aloittaa.
Lauantaina HFT1 matkasi neitsytmatkalleen Pöytyän Kisariiheen luottavaisin mielin. Pelit Sauvoa ja Ruoska2:sta vastaan ovat olleet aina kiihkeitä ja HFT1:n onnistumisprosentti ollut kohdillaan. Tällä kertaa oli toisin.
Toisen sarjakierroksen Jubilados aloitti kohtaamalla Kiikalan Urheilijat, jonka joukkue oli jo voittanut kahdesti kauden aiemmissa peleissä.
Vuoden 2012 ensimmäisessä salibandyottelussaan Jubilados kohtasi kemiöläisen Islandersin. Ottelun myötä joukkueet saivat myös täyteen ensimmäisen sarjakierroksen ylemmässä jatkosarjassa.


